Казаков, Л. А. Соседи = Naapurit : общество дружбы двух народов / Лерий Казаков. - Апатиты : Издательство Кольского научного центра РАН, 2013. - 101 с. : ил., портр.

ensimmainen kansalaisjaijesto, joka asetti tavoitteekseen kehittaa hyvia ja kestavia suhteita naapurimaahan, aloitti toimintansa oikeastaan taysin nollasta. Vastaperustetun kansalaisjarjeston vuorovaikutusta Suomi-Venaja-Seuran Pohjois-Suomen piirijarjeston kanssa pohdittiin seminaarissa, joka pidettiin Murmanskissa lokakuussa 1998. Suomalaiset ystavat toteuttivat silloin hankkeen huinanitaarisen avun toimittamisesta sisaoppilaitokselle, joka sijaitsee Kuolan piirin Minkinon kylassa. Siksi kaynti lastenkodissa oli vieraiden ohjelmassa. Tarkeimpana tehtavana oli kuitenkin yhteyksien luominen ystavyysseuroihin. Ja ennen kaikkea henkilokohtainen tutustuminen ihmisiin, jotka ovat mukana kansalaistoiminnassa, joka ajoi molempien osapuolten etuja kansainvalisissa suhteissa. Seminaariin osallistui ystavyysseurojen aktiivisia jasenia, enimmakseen seurojen puheenjohtajia ja sihteereja, jotka edustivat asken perustettuja yhdistyksia, joiden jasenet halusivat mielellaan tavata suomalaisia. Monet heista eivat viela tunteneet toisiaan, tapasivat ensimmaista kertaa eivatka tietenkaan tunteneet suomalaisten jarjestojen edustajia. Parhaassa tapauksessa he olivat puhuneet toistensa kanssa puhelimessa tai olleet kirjeenvaihdossa. Siksi seminaarin osanottajien oli niin tarkeaa tavata henkilokohtaisesti ja tutustua toisiinsa. Siihen aikaan Venajan sosiaalinen ja taloudellinen tilanne oli huono. Maa oli vasta elpymassa edellisen kauden mullistuksista. Suomalaiset halusivat tietaa mita nimenomaan Suomen ystavat -seuran jasenet tarvitsivat ja mita Murmanskin alueen asukkaat tarvitsivat. Heita kiinnostivat konkreettiset tarpeet, jotta he saisivat tietaa, miten suomalainen osapuoli voisi auttaa siina tilanteessa. Piti maarittaa humanitaarisen avun tarve, sen maara ja muodot, ja valita konkreettiset laitokset, mihin tuota apua voisi toimittaa. Alueellinen jaijesto toimi alueen lastenkiijastossa, missa oli sopivat olosuhteet: suuri konferenssisali, mukavat tilat, nykyaikaiset laitteet, paljon suomalaisia kiijoja ja lehtia. Tyota auttoi myos lastenkiijaston johto seka alueelliset viranomaiset ja ennen muuta komitea, joka hoiti yhteyksia kansalaisjarjestoihin ja jota johti Svetlana Parshkova. Taman tuen avulla Murmanskissa jaijestettiin useita alueen tason toimenpiteita, joissa pohdittiin valtiovallan ja kansalaisjarjestojen vuorovaikutukseen liittyvia kysymyksia, tutkittiin eri kansalaisjarjestojen toimintaa ja luotiin yhteyksia niihin. Henkilokohtaiset tuttavuudet vakiintuivat, kasvoi kiinnostus suhteiden kehittamisesta. Vuoteen 2000 mennessa aluejaijesto kasitti jo kuusi paikallista yhdistysta, koska siihen mennessa perustettiin Severomorskinja Umban yhdistykset. Kaikista niin venalaisen kuin suomalaisenkin osapuolen odotuksista ja toiveista huolimatta Murmanskin alueellisen Suomen ystavat -seuran toiminta ei onnistunut. Siina ei auttanut mikaan, ei alueen viranomaisten antama apu, ei lastenkirjaston johdon tuki, ei Suomen konsulaatin eika edes kaupungissa asuvien suomalaisten kiinnostus. Aluejarjeston perustamisesta oli kulunut melkein kymmenen vuotta, mutta Murmanskin kaupunkiin ystavyysseuraa ei ollut perustettu. Paikallisia seuroja yhdistavia tilaisuuksia pidettiin suomalaisten ehdotuksesta ja joskus jopa vaatimuksesta, ei seuran johtokunnan aloitteesta. Aluejarjesto ei myoskaan pyrkinyt kehittamaan ystavyyssuhteita Rovaniemen kanssa. Tallaisen toimettomuuden syyna oli varmaankin ennen muuta neuvoston puheenjohtajalta puuttunut aloitteellisuus, koska hanta ei kiinnostanut kansalaistoiminta vaan omien etujensa ajaminen kanssakaymisessa suomalaisten kanssa. Oma syynsa oli myos se, etta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valiset kontaktit olivat olemattomat.